
Meidän mielestämme tässä säässä ei ole mitään ihmettelemistä, tämähän on kuin Suomen kesä! :) No, ehkä lämpötilat ovat hieman Suomen vastaavia korkeammat, mutta koskaan ei tiedä, sataako vai paistaako ja onko lämpötila 35 vai 22 astetta. Muutamat brisbanelaiset ovat kyllä epäilleet meidän tuoneen tämän harmaahkon säätilan mukanamme Suomesta.
Ehkä niin, mutta kyllä tämä sää meille kelpaa. Ja aurinkoisempaa keliä pitäisi olla luvassa ihan parin päivän päästä. Rehellisesti sanottuna ne alkuloman todella kuumat päivät olivat meidän makuumme hieman liian kuumia tai sitten ne olisi pitänyt viettää vain uima-altaan äärellä drinkkilasi kädessä. Australian auringossa taas ei pysty eikä oikein voikaan makoilla kovin kauaa, vaikka olisi korkeat suojakertoimetkin käytössä.
Ja hei, pitää ajatella positiivisesti: ollaan käyty kunnon juoksulenkeillä melkein joka aamu ja useina iltoina myös. Hotellin tenniskenttä on myös ollut ahkerassa käytössä. Kovalla helteellä näin ei olisi todennäköisesti tapahtunut. Rusketus häipyy, mutta lihakset jää. :)
Viime viikonlopun vietimme kuuluisassa Surfers Paradisessa, Gold coastilla. Siellä kieltämättä olisi nähnyt kunnon rantaelämää paremmin, jos aurinko olisi paistanut kunnolla. Nyt se vain näyttäytyi ajoittain ja hetken päästä taas jo saatiin sadekuuroja. Onnistuin sentään nappaamaan muutaman kauniin rantakuvan, kun olimme aamukävelyllä hieman auringonnousun jälkeen.

![]() |
Gold Coastin ranta ja pilvenpiirtäjät |

![]() |
Surfers Paradisen kuuluisa maamerkki ja taustalla nouseva myrsky. |
Majoituimme Surfers Paradisessa Rhapsody Resort-nimisessä hotellissa. Se on uudehko hotelli hieman keskustan laidalla, mutta Cavill Roadin huvituksiin käveli vain vartin verran. Ja mikäs oli kävellessä, kun koko matkan sai ihailla upeaa, loputonta Tyyntä valtamerta.
Rhapsodyssa oli ikkunat lattiasta kattoon ja verhoja oli pakko pitää auki yölläkin, jotta heti herättyään näki meren, joka avautui suoraan ikkunoiden alapuolella. Vaikken muutenkaan ole nukkunut täällä kovin myöhään, niin Surfersissa herääminen oli kyllä erityisen helppoa, koska maisemat olivat niin upeat.
![]() |
Näkymä Rhapsodyn High Ocean View huoneesta oli uskomattoaman upea! <3 |
![]() |
Erääänä aamuna näkymä oli näinkin sumuinen. Pilvenpiirtäjistäkin näkyi vain alle puolet. |
on pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri
Näihin legendaarisiin laulunsanoihin onkin hyvä päättää tältä erää, G´day mates, see ya!
(alla vielä pari kuvaa Brisbanen kasvitieteellisestä puutarhasta)
![]() |
Onhan täällä joskus satanut vähän reilumminkin. Vuoden 1974 tulvissa vesi peitti Botanic Gardenin alleen, vesi nousi tuolloin keskimmäisen, tummemman pylvään tasolle. |
![]() |
Mutta kuten sanottu, näille botanic gardenin upeille kasveille vesisade tekee pelkästään hyvää. Puisto on muuten iso ja upea keskellä Brisbane Cityä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti