![]() |
Selfie kengurun kanssa. |
![]() |
Puput valmiina maailmanvalloitukseen. |
Syyskuun lopussa koitti vihdoin kauan odottamamme pitkä loma maapallon toisella puolella, Australiassa. Edellisestä vierailusta olikin jo 17 vuotta, mutta vahvasti epäilen, että jatkossa vierailuita tulee tiheämmin. Syynä tietysti se, että tyttäremme Erika opiskelee Brisbanessa.
No mutta nyt saisimme siis tavata hänet pitkästä aikaa ja hänen paikallisen perheensä ensimmäistä kertaa. Erika lähti au pairiksi pian ylioppilaaksi pääsemisen jälkeen ja opiskelu (ja australialainen poikaystävä :) ) vei hänet takaisin useammaksi vuodeksi.
Me lensimme ensimmäistä kertaa Qatar Airwaysillä. Reitti kulki Dohan kautta Sydneyyn. Lennot olivat edullisemmat kuin millään muulla lentoyhtiöllä, 850 euroa. Lisäksi palvelu on ensiluokkaista ja kalusto todella uutta.
Dohan kentällä meillä oli kolmen tunnin vaihto. Se sujui nopeasti loungesta ja ostosmahdollisuuksista nauttien. Qatar Airwayshän kärsii naapurimaiden saarrosta siinä määrin, että Dohan kentälläkin liikenne on hiljentynyt ja tunnelma oli osittain jopa hieman aavemainen.
Dohasta Sydneeyn lensimme maailman suurimmalla matkustajakoneella, Airbusin A380-800:lla. Olimme ottaneet paikat ecomomyluokan yläkerrasta, koska siellä istuimet on asetettu 2-4-2 malliin ja kaksi reunapaikkaa takasi hieman yksityisyyttä pitkällä, yli 14 tunnin lennolla. Vaikka rakastan lentämistä, jännitin hieman ennakkoon kuinka sitä kykenee istumaan siellä pienessä suljetussa tilassa niin pitkään. Aika meni kuitenkin nopeasti ja sain onneksi nukuttuakin suht hyvin.
![]() |
Qatar Airways A380-800. Maailman suurin matkustajakone. |
Tasasimme aikaeroa pari päivää Sydneyssä, Bondi Beachillä. Siinäkin ajassa ehdimme kävellä coastal walkin, ruokailla Tomi Björckin upeassa ravintolassa, Blancassa ja piipahtaa Sydneyn keskustassa pakollisella turistikierroksella.
![]() |
Bondi Beach |
![]() |
Coastal Walk Bondi Beachiltä Googee beachille |
![]() |
Icebergs Club Bondi Beachilla |
Blancassa nautimme mieheni syntymäpäiväillallista eikä se olisi voinut paremmin sujua. Valitsin meille 7 ruokalajin tasting menun ja joka ikinen ruokalaji vei kielen mennessään! Lisämausteen illalliseen toi se, että Tomi Björck itse tarjoili meille ja ehti vaihtaa muutaman sanankin, vaikka kiireinen perjantai-ilta olikin. Mahtavaa, että Tomin ravintola on otettu niin hienosti vastaan ja etenkin viikonloppuisin pöytä on varattava hyvissä ajoin, jos mielii ruokailemaan. Meidän tarjoilijammekin oli muuten suomalainen, joten asiointi sujui erittäin kätevästi kotimaan kielellä. (Käyntimme jälkeen, viime viikon lopulla, avautui myös Blanca Bar ruokaravintolan kylkeen.)
![]() |
Tomi Björck henkilökuntineen loihti meille upean illallisen |
Sydneystä lensimme Melbourneen. Siellä jo kentällä meitä oli vastassa lapsuudenystäväni vuosikymmenten takaa ja asuimme muutaman päivän heidän kotonaan. Kätevää muuten, kun tuttavia asuu ulkomailla, ja pääsee majoittumaan heidän luonaan.
![]() |
Koala Marun eläinpuistossa |
![]() |
Tältä näyttävät ylensyöneet kengurut. :) Pari bussilastillista aasialaisia turisteja ehti paikalle ennen meitä. |
Saimme ystävän perheeltä auton lainaan ja sillä ajelimme Great Ocean Roadille ihailemaan tätä yhtä maailman upeinta autoreittiä. Myös tämän reitin varrella, pienessä idyllisessä Lornen kaupungissa, asui meidän tuttaviamme ja taas saimme majapaikan (ja pääsimme jopa saunaan! :) ) heidän luonaan.
![]() |
Näkymä ystävien saunan ikkunasta. <3 |
![]() |
Reitin varrella oli useita majakoita. |
![]() |
Bells Beach Great Ocean roadie varrella. Täällä järjestetään vuotuinen surfareiden tapahtuma, surfauksen Wimbledon. |
![]() |
Surfari Bells Beachillä. |
Sitten lopulta koitti se päivä, että lensimme Brisbaneen. Erika ei päässyt meitä kentälle vastaan, koska hänellä oli juuri tenttiviikko kesken, mutta poikaystävän mummo haki meidät ja majoitti puolestaan upeaan taloonsa pariksi päiväksi. Mummon luokse tulivat illalliselle myös vävykokelaan muuta sukua ja vietimme mukavan perheillallisen grillaillen ja seurustellen.
![]() |
Curtis Falls Mt Tambourinella |
![]() |
Hilda Curtis Rainforest walk |
Niin ihanaa kuin olikin tavata kaikkia näitä mahtavia ihmisiä, oli toisaalta mukavaa päästä huoneistohotelliimme Brisbanessa ja purkaa vihdoin matkalaukuista tavarat kaappeihin. Olimmehan jo viikon verran vaihtaneet paikkaa parin kolmen päivän välein ja nyt saisimme olla yhdessä paikassa ruhtinaalliset kaksi viikkoa.
![]() |
Erikan kanssa Brisbanen näköalapaikalla. Taustalla City. |
Asumme tällä hetkellä River Plaza-nimisessä huoneistohotellissa. Sijainti on aivan loistava, näkymät joelle ja Brisbanen Cityyn henkeäsalpaavat ja hinta-laatusuhde erittäin hyvä. Hotelli ei ole aivan uusi eivätkä huonekalut välttämättä ihan moderneimmasta päästä, mutta täällä on kaikki tarvittava ja runsaasti tilaa. Hotellilla on myös uima-allas ja tenniskenttä. Onneksi otimme mailat ja pallot mukaan, eilen aamulla kävimme jo pelailemassa.
![]() |
Puput meidän parvekkeella. |
![]() |
Meidän huoneistohotelli, River Plaza. |
![]() |
Meidän parveke. |
Olemme kierrelleet Brisbanea erilaisilla kulkupeleillä. Vävykokelas on vienyt meitä useammallekin näköalapaikalle ihastelemaan kaupunkia eri kulmista. Brisbanen kaupunkia ympäröivällä joella kulkee ilmainen Cityhopper-laiva, jolla olemme ajelleet sekä iltavalaistuksessa että päiväsaikaan ja lisäksi olemme kiertäneet kaupunkia sekä jalan että pyörällä. Täältä löytyy nimittäin myös tutut CityCycle-kaupunkipyörät ja pyöräverkosto on todella laaja ja hyvin merkitty. Ainoan haasteensa luo se, että pyöräilijöitä ja kävelijöitä on tosi paljon ja koko ajan on syytä pitää kieli keskellä suuta . (ja kypärä päässä, kuten lakikin jo määrää :) )
![]() |
Cityhopper |

Täällä siis ollaan ja nautitaan, terveisiä koti-Suomeen! <3
![]() |
Yksi Brisbanen maamerkistä, Story Bridge, iltavalaistuksessa |
![]() |
Upea hiekkaranta ja allas Southbankissa, ihan lähellä meidän hotellia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti