tiistai 1. elokuuta 2017

Kaksoisvoittoa jahtaamassa Hungaroringillä

Takana pidennetty viikonloppureissu Budapestissa, ja Hungaroringin F1-kisa.



























Olen järjestänyt meille lukemattomia omatoimimatkoja formulakisoihin eri puolille maailmaa, mutta tällä kertaa päätettiin ottaa vähän erilainen tuntuma formulamatkailuun ja varattiin reissu Lehtimäen Matkoilta. Eipä tarvinnut pettyä, järjestelyt toimivat loistavasti ja matkanjohtajamme Sanna sekä oikea kätensä Suvi luotsasivat porukkamme ammattitaidolla ja ystävällisellä asenteella. Suomalaiset formulafanitkin käyttäyivät tosin hienosti eikä ainakaan omiin silmiini osunut mitään ylilyöntejä.  



Unkarin kisa on aina vetänyt runsaasti suomalaisia puoleensa. Villien Häkkis-vuosien jälkeen oli hieman rauhallisempi kausi, mutta suomalaismenestys on jälleen nostanut Hungaroringin suomalaisten kävijöiden määrää. Eikä se ole mikään ihme;
lyhyt lentoaika, radan sijainti lähellä Budapestiä ja kohtuuedullinen hintataso takaavat onnistuneen reissun. Onhan Budapest myös upea kaupunki, joten samalla reissulla pääsee vähän ihailemaan nähtävyyksiäkin.

Olimme ensimmäistä kertaa ostaneet ainoastaan ns. General admission-liput eli käytännössä seisomapaikat viheralueilta. Viikonlopun lipun hinta oli 90 euroa.  Ainakin Hungaroringillä tämä ei ollut ollenkaan hullumpi valinta. Jos olit ajoissa paikalla ja pääsit valitsemaan paikkasi, pystyi viheralueelta helposti näkemään lähes puolet koko radasta. Meidän paikoiltamme oli myös näkyvyys lähtösuoralle ja screenille. Mukavahan siihen oli leiriytyä ja viettää aikaa kaikenmaalaisten formulafanien kanssa. Onneksi aina välillä katsomossa kävi pieni tuulenvire, koska keli oli muutoin todella helteinen ja aurinkoinen koko viikonlopun.

Aika-ajot jo lupasivat, mitä tuleman pitää. Ferrarit eturivissä, ja suomalaisittain hienot asetelmat kisaan, olihan Kimi toinen ja Valtteri kolmas.

Itse kisa oli suhteellisen tapahtumaköyhä, jos ei lasketa mukaan ensimmäisen kierroksen Red Bullien törmäystä toisiinsa. Tällä radalla ei ole helppo ohittaa, ja se näkyi kisan edetessä. No, kyllähän siellä pari ohitusta saatiin aikaiseksi tallimääräyksillä. 

Kaksoivoittomme pilasi Sebastian Vettel. Onhan se silti ihan käsittämättömän upeaa, että saimme jälleen kerran kaksi suomalaista palkintopallille! Tätä herkkua on tosin tarjoiltu tällä kaudella jo sen verran useasti, ettei meille suomalaisille tahdo oikein mikään riittää. 


Yksi bajamaja koko ison viheralueen takana??


Omalta osalta kaksoisvoiton jahtaaminen paikan päällä jatkuu viimeistään Abu Dhabin päätöskilpailuissa marraskuun lopussa. Kuskeillamme se on kuitenkin edessä kuukauden päästä Belgian Spassa eli nyt kuljettajilla alkaa vajaan kuukauden mittainen kesäloma. Nyt vaan täytyy kestää 4 viikkoa elämää ilman formulakisoja. Toki vieroitusoireisiin auttaa, että voi katsella Hungaroringin kisan uusintana ja muistella hienoja kisahetkiä!

Koska Budapest on niin hieno kaupunki, ei tätä F1-kertomusta voi lopettaa ilman pientä turistikierrosta.

Dynamobiken toimistolta. 
Vuokrasimme jälleen pyörät, olimme varanneet ne jo ennakkoon Dynamobikesta. Budapestissa on lukuisia pyörävuokraamoita ja myös kaupunkipyöräjärjestelmä, Mol Bubi. Dynamobike valikoitui sijaintinsa vuoksi, sinne oli hotelliltamme vain muutama sata metriä. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja nopeaa, ja pyörät laadukkaita. Koko päivän hinta oli 3500 forinttia eli n. 11 euroa per pyörä.



Ketjusilta
Parlamenttitalo kuvattuna Margit-saarelta



Pyöräilimme Tonavan rantoja molemmin puolin ja ihailimme maisemia. Lähdimme yrittämään myös kapuamista Gellert-kukkulalle, mutta totesimme sen olevan siinä iltapäivän helteessä vähän turhan raskasta, koska matkalla oli paljon portaita.




Budapestissa oli myös samaan aikaan uinnin MM-kilpailut ja ihmisiä oli valtavasti liikkellä joka puolella. 


Ensimmäisenä iltana teimme myös iltaristeilyn Tonavalla. Rakennukset näyttivät ehkä vieläkin upeammilta iltavalaistuksessa ja ainakin Legenda-nimisen yrityksen risteily oli todella hyvin järjestetty! Risteily kesti tunnin, ja niin halutessaan kuulokkeista pystyi valitsemaan selostuskieleksi myös Suomen. Selostuksesta selvisi tietysti, missä mennään ja mikä rakennus on kyseessä, mutta tv-monitorit näyttivät samalla kuvia myös rakennusten sisältä. 

Iltaristeily maksoi 5500 forinttia per henkilö eli noin 18 euroa ja siihen sisältyi vapaavalintainen juoma. (mehu, limsa, olut, viini, kuohuviini)

Ketjusilta iltavalaistuksessa



































Parlamenttitalo

Onneksi meillä oli vielä kisan jälkeen maanantaina lähes koko päivä aikaa nähtävyyksille. Gellertin kukkulan valloitimme tuolloin, ja kävimme myös Budan linnalla. Linnavuorelle pääsee joko hissillä rakennuksen takapuolelta (200 forinttia per henkilö per suunta), kävellen tai köysiradalla 1200 forintin hintaan. 



Lehvää pitelevä nainen Gellertin kukkulan huipulla

Näkymiä matkalla Gellertin kukkulalle



Satuimme paikalle sopivasti vahdinvaihdon aikaan

Linnanpihan suihkulähde





Kävelimme myös Kalastajalinnakkeelle, josta avautuu myös hienot näkymät Tonavalle ja vastarannalla olevalle Parlamenttitalolle. Olimme saaneet vinkin ottaa kuvia Parlamenttitalosta hieman erilaisesta kuvakulmasta, Ilona Lepscu-portailta ja näinhän me sitten teimmekin.


Kalastajalinnake
Kalastajalinnakkeella


Parlamenttitalo Ilona Lepscun portailta
Linnavuoren köysirata
Kaunis ikkuna Linnavuorella


Me muuten majoituimme  Danubius Erzsebet City Center -hotellissa. Mukava keskitasoinen hotelli Karolyj utca-kävelykadulla. Keskeinen sijainti singahdella nähtävyyksiin ja paljon ravintoloita lähellä. Näistä onkin pakko mainita erikseen Ruben, joka sijaitsee hiljaisella pikkukadulla, eikä sinne ihan helposti eksy vahingossa. Ruoka oli kuitenkin todella herkullista, kauniisti tarjoiltu, palvelu ensiluokkaista ja hinnat erittäin edulliset.  










Ruben-ravintola Magyar-kadulla
Gazpacho-alkuruoka


Mozzarellatäytteistä kanaa ja rucolamuusia

Pitihän sitä paikallista kuohuviiniä maistella

Gerbeaud-kahvila lienee Budapestin kuuluisin ja sisustus on todella upea

Gerbeaud-kahvilan upeat jäätelöannkokset, jotka tosin maksoivat enemmän kuin meidän päivän lounas.